tiistai, syyskuu 11, 2007

Hymy, jonka annat, palaa aina luoksesi

Mulla on suoraan sanoen kiukuttanut nyt viime päivinä ja itkettänytkin, silkasta väsymyksestä ja Noan kiukutteluista johtuen. Tää sairastelu onneksi jo vähän helpottaa, mutta on sitkeessä tällä kertaa.

Tänään käytiin kaupungilla ja puolen tunnin automatkalla ehtii tehdä kaikkea kivaa normaalin jutustelun lisäksi.
Tanssia; me tanssitaan aina välillä autossa ja lauletaan täysillä.
Leikkiä hölmöä; sanavisailun tai edellämainitun tanssin lisäksi.
Tapella; vaihtoehto toteutuu yleensä kun mä ajan
tai sitten tehdä tutkimuksia ja kyselyjä.
Tänään mä hymyilin jokaiselle ohittajalle, ohitetulle tai muuten vaan ohikulkijoille. Harva hymyili takas, bussissa istujat käänsi pään muualle ja osa ei edes huomannu muuta maailmaa auton ratin ympärillä.

Mentiin kauppaan ja Antin kännykkä piippasi. Mä sain terveisiä :)
Joku mies prätkän selästä lähetti ja toivotti meille mukavaa syksyä.
Oli tosi kivaa, ihanan vilpitön ele ja pienen selvitystyönkin joutui tekemään Antin numeron löytämisen eteen.
Hymy oli kuulemma tarttunut.

Mitäpäs jos jokainen lähettäisi eteenpäin yhden hymyn päivässä, mua se ainakin piristäisi syksyn ja typerien kiertävien flunssavirusten keskellä.

Haasteessa mukana myös Noa, tässä tunnelmia tältä aamulta perhekahvilan jälkeen.

6 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Heh, oli kyllä hauska se tekstarijuttu.

Voi kun lötytäisin aikaa kirjoitella tännekin. Ehkä viikonloppuna olisi rako. Otin pari vapaapäivää niin ehtii vähän huilahtaa. Kolme viikkoa töissä ilman yhtään vapaapäivää. Huh.

SatuK kirjoitti...

:)

Heidi kirjoitti...

Hymyjä täältäkin :) Mulla on ainaperusvirne naamalla kun oon hereillä :) Tosi vähän ihmiset kadulla vastaa hymyyn. IHana toi tekstarijuttu :D

pia kirjoitti...

Vitsit, mä tänään just valitin, miten suomalaiset kattoo kuin ruttopotilasta, kun niille vähän hymyilee :P Ei se mitään, minähän jatkan hymyilemistä :)

Sonia kirjoitti...

Onpas ihana kuva Noasta! Enempää en ehdi nyt lukea, kun täytyy juoksuttaa tuo oma vilpertti iltakylpyyn, mutta palaan pian paremmalla ajalla tutustumaan tähän multa jostain kumman syystä ohi menneeseen perheblogiin :)

Erica kirjoitti...

satu, heidi ja pia: :):):)

sonia: mä oon kuvitellu mainostaneeni tätä sullekin :D tyhmäpää kesät talvet.