Kesä tulee piha kukkii. Antti blogin tukkii
Hello
Tänään on ollut kaunis päivä. Koko ajan aurinko on tärrännyt pilvettömältä taivaalta. Muutaman päivän sateen jälkeen arska tekee hyvää tuolle uudelle siirtonurmikolle. Melko lailla halvemmaksi tulee kun yläkerta kastelee nurtsin eikä tartte olla letkuneekerinä tuolla pihalla törröttämässä.
Viime kesän syyspuolella mulla oli hirvittävä poltto kirjoittaa ja kirjoitinkin kuusi novellia. Vajaasta liuskasta neljän liuskan pituiseen tarinaan. Onnistuin siinä mielestäni hyvin ja aionkin osallistua parhaimmilla novellikilpailuun. Pidetään peukkuja että muutkin tykkää kirjoituksistani.
Katsotaan jos saan kesän mittaan aikaiseksi kivan flash/video esittelyn tuosta pihasta. Mielestäni siitä on tullu miellyttävä paikka. Mehiläisten pesä on vaan tuhottava ensin.
Eikö ookkin hieno otsikko blogilla? Otin sen tuolta pellonreunasta. Meilläpäin on tän näköistä.